Urheilun ja urheilijoiden merkitys viihteen tarjoajina kasvaa. Sosiaaliset kanavat lisäävät henkilöihin kohdistuvaa huomiota ja seurantaa, jolloin urheilijoiden markkina-arvon kasvaessa yleiset talouden piirteet, kuten suuret tulot ja verosuunnittelu, seuraavat mukana.
Kannattaako urheilijan tuhlata ajatuksiaan veroparatiiseihin? Ei kannata. Urheilijan kansainvälinen verosuunnittelu on kaiken kaikkiaan melko ongelmallista. Urheilua ja urheilijaa koskee OECD:n mallisopimuksen urheilija-artikla 17, jonka sisältö poikkeaa merkittävästi muiden ammatinharjoittajien ohjesäännöistä.
Jo 1960-luvulla OECD ilmaisi huolensa urheilijoiden veronkiertämisestä sekä ilmoitettujen tulojen vähättelystä kotimaassa. Rajoitetusti verovelvollisia urheilijoita ja esiintyviä taiteilijoita tulee urheilija-artikla 17 mukaan verottaa esiintymisvaltiossa heidän sieltä saamistaan tuloista. Aiemmin oltiin sitä mieltä, että tulojen lähdevaltiolla on paremmat mahdollisuudet verottaa urheilijoita ja esiintyviä taiteilijoita. Urheilijan henkilökohtaiseen urheilutoimintaan perustuva palkkio on lähdeverotuksen alaista tuloa esiintymisvaltiossa, riippumatta siitä maksetaanko palkkio yhtiölle vai urheilijalle itselle.
Urheilija-artikla 17:n kohta 2 estää urheilijoita välttämästä lähdeveroa käyttämällä väliyhtiöitä toiminnassaan. Joissain tapauksissa tulojen osalta ei ole merkitystä edes sillä, onko työn- tai toimeksiantaja tai rahapalkinnon maksaja sopimusvaltiosta.
Tennispelaaja Andre Agassi maksoi kansainvälisistä tuloistaan lähdeveron Iso-Britanniaan pelatessaan Wimbledonin tennisturnauksessa. Agassin tapauksessa verotuksen kohteeksi joutuneet palkkiot muodostuivat muutoin kuin tennisturnauksessa esiintymisen, eli pelaamisen, perusteella. Palkkiot perustuivat Agassin brändiarvoon ja immateriaalioikeuksien hallintaan globaalin urheiluvälinevalmistajan kanssa. Kyseinen tapaus kiteyttää kansainvälisen urheiluverotuksen arvaamattomuuden. Verotus määrättiin siitä huolimatta, että Iso-Britannia ei ollut kenellekään sopimusosapuolista asuinvaltio, kumpikaan palkkion maksavista yhtiöistä ei harjoittanut liiketoimia suorasti eikä epäsuorasti Iso-Britanniassa, eikä palkkiota maksettu Iso-Britanniassa.
Kannattava verosuunnittelu on virheiden välttämistä
Lain mukaan toimivalle urheilijalle ei ole hyötyä siirtää varojaan veroparatiiseihin. Niin ikään henkilökohtaiseen brändiin ja imagoon liittyvät palkkiot kannattaa avoimesti ilmoittaa urheilijan tai niitä hallinnoivan yhtiön asuinvaltioon. Kannattavaa kansainvälistä verosuunnittelua urheilijalle on pyrkiminen nettoverotukseen. Hyvin monet urheilijat jättävät kulut vähentämättä ja siten maksavat kohtuuttoman paljon veroja. Esimerkiksi urheilija saa ulkomailta kilpaillessaan palkkion 100 rahaa. Hänen kilpailukulunsa ovat 70 rahaa. Kilpailumaa pidättää palkkiosta lähdeveron 15 %, joka on siis bruttoverotusta ja tosiasiallinen verorasitus on täten 50 %. Nykyisin on kuitenkin mahdollista saada kulut vähennettyä ja päästä nettoverotuksen piiriin, mikä kuitenkin vaatii verotusmenettelyn hallintaa.
Kannattavaa verosuunnittelua on niin ikään kaksinkertaisen verotuksen ja muiden epäedullisten taloudellisten seurausten välttäminen. Kansainvälinen verolainsäädäntö on erittäin vaikea viidakko ja verosuunnittelu on nimenomaan järkevien liiketoimien toteuttamista kohtuullisin verorasituksin.
Jyrki Louhi on työskennellyt KPMG:llä elokuusta 2015 lähtien. Hän toimii asiantuntijana niin Sports Advisoryssa kuin Tilintarkastuksen ja verotuksen yksiköissä.
Louhi on entinen jääkiekkoilija, joka pelasi ammatikseen 15 vuotta sekä Suomen että Ruotsin pääsarjoissa. Uran jälkeen ja vapaa-ajallaan Jyrki on toiminut aktiivisesti niin jääkiekon kuin moottoriurheilunkin parissa.
Suunta kasvuun ja kannattavuuteen 