Onko urheilu-uraansa lopetteleva huippu-urheilija tutkintoja suorittamaton väliinputoaja, vai jo yhden ammatin kautta kokemusta kerännyt moniosaaja? Molemmista ääripäistä löytyy eläviä esimerkkejä.
Kansainvälisellä tasolla kilpailleen urheilijan on täytynyt tehdä töitä pitkäjänteisesti, kohdata väistämättäkin pettymyksiä ja nousta niistä huolimatta ylös yhä uudestaan, sekä etsiä omia rajojaan. Näille ominaisuuksille on pakko olla kysyntää myös liike-elämässä.
Vai mitäpä tuumaat urheilijasta, joka on edellisen kauden jälkeen jälleen puoli vuotta harjoitellut ja valmistautunut kisakauteen ja loukkaa polven eturistisiteen juuri ennen kauden alkua? Polvileikkauksen jälkeen ”normaaliin toimistotyöhön” voisi palata lähes heti, mutta huippu-urheilijalla tuleva kisakausi on väistämättä ohi. Seuraava mahdollisuus näyttää taitonsa ja saavuttaa menestystä on vuoden päästä uuden kisakauden alkaessa – vasta kaiken vaadittavan kuntoutuksen ja uuden harjoituskauden jälkeen.
Siirtyminen huippu-urheilijasta liike-elämän tiimipelaajaksi
Huippu-urheilija tarvitsee useita tukihenkilöitä matkalla maailman huipulle. Taustalle tarvitaan ammattimaista valmennus-, huolto-, lääkäri- ja asioidenhoito-osaamista. Silti kukaan muu tai mikään järjestelmä ei nosta urheilijaa viimeisiä askelmia maailman huipulle. Ne askeleet on otettava itse. Tarvitaan ennen kaikkea omistautumista, ainaista itsensä epämukavuusalueelle viemistä ja uskallusta kokeilla uusia metodeja kehittyäkseen. Ei riitä, että kopioi muita, vaan on oltava parempi. Ero on hiuksenhieno hyvän ja huipun välillä – harvoin se on sattumaa. Ihan kuten muussakin työelämässä.
Urheilijalla itsellään on iso vastuu urastaan, mutta oman tiimin merkitystä ei pidä unohtaa. Tiimi luo olosuhteet ja erityisesti menestyksen mahdollistavan ilmapiirin. Urheilija on valmentajan lisäksi vastuussa ilmapiiristä. Kun urheilija antaa kaikkensa sitoutuneesti, on valmentajakin (=johtaja) valmis laittamaan itsensä likoon . Myös kannustus ja hyvästä työstä huomioiminen tulee tapahtua molempiin suuntiin – se on menestyvän tiimin rakentamista.
Uran loppuessa edellytykset ovat olemassa, mutta vaihto muuhun työelämään ei tapahdu automaattisesti. Samoja ominaisuuksia päämäärätietoisesta työnteosta on hyödynnettävä myös jatkossa. Kukaan ei tule hakemaan menestynyttäkään urheilijaa kotisohvalta töihin.
Itsensä haastaminen kannattaa aina
Omaa uraa lopettaessa, 18 vuotta 200 matkavuorokauden vuositahdilla maailmancupin tasolla kilpailleena tuntui aluksi houkuttelevalta pitää leppoisa välivuosi. Olisi kerrankin aikaa ”tehdä mitä huvittaa”. Onneni olivat lähipiirin ihmiset, jotka ymmärsivät heti haastaa miettimään uusia motivaation kohteita täysin muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Liian pitkä joutenolo olisi voinut johtaa vaikeuksiin tarttua myöhemmin uusiin asioihin, joita ei vielä osaa, mutta voi oppia nopeasti samalla huippu-urheilijan luonteella.
Huippu-urheilu-uran jälkeenkin sitä kokee ajoittaista stressiä aikatauluista ja riittävästä osaamisesta uusilla alueilla. Silti olen vakuuttunut, että se tuo sisältöä ja mielekkyyttä elämään. Uskon ja toivon, että suomalaisessa liike-elämässä arvostetaan entisiä huippu-urheilijoita, jotka ovat valmiita opettelemaan liike-elämän lainalaisuuksia.
Olen tässä juuri jäämässä äitiyslomalle. Sporttia ja suomalaista liike-elämää tulee varmasti seurattua perhearjen sivussa myös kesällä. Tiiviimmin KPMG:n Sports Advisory -tiimiin palaan jälleen äitiysloman jälkeen. Sporttista kevättä ja kesää!
Tanja Poutiainen-Rinne toimii KPMG:n Sports Advisory -tiimin erityisasiantuntijana.
Suunta kasvuun ja kannattavuuteen 